Kunnossapidon Kehityksen Kumppani

Me Planiralla tuotamme tuotantotehokkuuden konsultointipalveluja, kunnossapidon, sekä järjestelmä, että perustekemisen tasolla.

Meille tärkeintä on että asiakas voi keskittyä ydinosaamiseen, eli tuotteiden valmistamiseen taikka palvelujen toimittamiseen.

Planiran konsulteilla on takanaan usean kymmenen vuoden kokemus tuotantoprosessien, sekä kunnossapidon kehityksestä paperi, metalli, kemikaali, elintarvike sekä kaivosalalta.

Palvelumme

Kokemusta meillä on:

Tuotantoprosessien, sekä kunnossapidon kehityksestä:
- Paperialalta
- Metallialalta
- Kemikaalialalta
- Elintarvikealalta
- Kaivosalalta

Minusta

Ari Karvonen

Asentajasta päälliköksi. Ari Karvonen, vuonna-1967 syntynyt koneinsinööri, tällä hetkellä asumme vaimoni Ninan ja Juuso-koiran kanssa Kokkolassa ja meillä on myös kaksi täysi-ikäistä tytärtä, jotka ovat jo lentäneet pesästä pois.

Minulla on vuosien varrella kasvanut kattava tieto- ja osaamistaito kunnossapidosta kaikilla osa-alueilla asentajasta päälliköksi. Pääosin tuotanto-osaamiseni on tullut toimiessani tuotantopäällikkönä, sekä tuotantojohtajana. Aikasempien työnkuvien pohjalta olen aina pyrkinyt systemaattisen tekemiseen sekä sen kouluttamiseen.

Kunnossapitojärjestelmät

Lue lisää

Kunnossapidon raportointi

Lue lisää

Kunnossapidon toimintamallit

Lue lisää

Tuotantotehokkuus

Lue lisää

Tietoturvapalvelut

Lue lisää

Yhteystiedot

Kysy lisää palveluistamme
Lue lisää